Ylläksellä pariteltiin...	Pallaksella vasta yriteltiin

Day 1:
Ajettiin tampereelta yhtä kyytiä ounas-pallas-ylläs akselille ja pallastunturin kupeeseen parkkiin. Päätettiin käydä Pallaksen (809m) laella. Tien päässä oli hotelli ja siitä alko rinne suoraan nouseen joten aateltiin että hey, toihan on se pallas todnäk, kun se vielä oli korkeimman näkönen huippukin niistä. Joten ylöspäin matka alkoi.
Kiivetään ja kiivetään nilkat kipeinä mutta sitten ollaankin jo laella ja ensimmäisiä riemunkiljahduksia kaikuu ympäri lapin jänkää. Mutta voi hirvitys ja kauhistus, kattellaan sitä viereistä tunturia joka jo nousuvaiheessa näytti uhkaavan korkealta ja laellahan se perhana varmistuu että toi viereinen nyppylä on sata metriä korkeempi kuin se missä ollaan... Voi tana! Noh, siitä sitten suihkitaan niitten väliseen kuruun alaspäin ja takas toista reunaa ylös kunnes ollaan "the real pallaksen" laella. Dodii. Siellä on sitten jotain muistolaattaa yms varmentamassa oikeellisuuden. Otamme tömpsyt rommikolaa ja kipitämme alas.

Pallas 50 years after	Ounastunturin settiä horisontissa

Seuraava yö vietetään teltassa jossain tien varrella ja on meinaan kylmä. Tosin miehinen rakkaus lämmittää aina.

Pallaskeroa by night	Kamikaze porotokka

Day 2:
Lähdetään ajaan käsivarteen herättyämme ja Kilpisjärvelle. Siellä Saanan juurelle parkkiin ja up we go.
Puuportaat vie kolmanneksen alkumatkaa joten helppoa on. Jatkokin suht simppeliä ja maisemat mahtavat! Suosittelen. I recommend.
Laella tömpsyt rommikolaa ja mittaillaan että mistähän kohti se Daruden helikopteri siinä musavideossa suihki yli...

Saana	Saana ja K-P
Maisemaa Saanan rinteeltä etelään ja länteen eli Norjan puolen tunturit joiden takana Jäämerta ja Pohjois-Atlanttia.	Saanan huipulla on tosi jees.

Sitten ajetaan Norjaan tavoitteena vetää parkkiin jonkun vuonon pohjaan lähelle Haltia koska haltin valloitus on helpointa sieltä puolen (siis norjasta) erään tien mennessä suht lähelle tunturin juurelle, n.8km (vrt. suomesta matkaa n.60km) ja yöpyä ehkä siellä ennen seuraavan aamun vaellusta itse tunturille.

Noh, ajellaan norjaan ja hullut norskit painelee ysiikymppiä ohitte vuoristoteillä kun me kissutellaan henkitoreissamme kuuttakymppiä rystyset valkoisena rattia puristaen.

Matkalla Skibotneen	Hivelen partaani

Todetaan kohta että tuo tie tuolla menee tästä rannikkotieltä tonne yhden vuonon perälle jonka päässä pitäisi olla yksi järvi ja sen takana halti.
Ok. There we go. Ajetaan viis kilsaa ja tulee yksityistie aitoineen. Damn. Mutta tien toinen haara vie eteenpäin. Siis sitäpitkin.
Pari kilsaa lisää ja ollaan majatalon pihassa. Damn. Uparit ja takas infopisteelle ison tien varteen 30km takapakkia. Siellä kysytään neuvoo ja se sanoo et no hätä, yksityistietä voi ajella ihan vapaasti.
 
Sinne vaan uusiks ja perälle asti. No okeido. Eikun menoks. Ajetaan takas se 30 kilsaa ja taas sinne yksityistien alkuun. Ja siitä eteenpäin. Lampaita ja lehmoja väistellen tullaan parin kilsan perästä tien loppuun ja kääntöpaikalle. Ok. Mutta joku vielä mättää. Tien piti lopussa tulla järven rantaan ja haarautua siitä kahtia järven ympäri. Ei järveä. Ei tienhaaraa. Whatta...? No, ei voi itkeä. Ehkä se järvi on jonkun kulman takana ja maantiekartta kusettaa. Joo, näin se on. Auto parkkiin ja safkaa naamaan. Tehdääs yövaellus. Joo. Eli puoliltaöin lähdetään vaeltaan vuonon pohjaa pitkin eteenpäin. Mennään ekaks parin maatilan läpi ja varotaan siellä niityillä olevia elikoita. Vuonon reunoilla olevat tunturit on aivan pystyjyrkkiä ja kilometrin meitä korkeemmalla. Ööö...tota... mitenkähän me sitten haltille mennään...?

Yökuva jostain	Öistä vuononpohjukkaa
Öinen mökki	Öinen sumu

Vaelletaan metikön ja suomaiseman läpi reilut viis kilsaa yöllä tuskaisena ja kohta ollaan vuonon perällä jossa se takaseinä rupee nouseen. Ei järveä vieläkään. Mitä vit... ei juma.... Huumori loppuu. Tää ei voi olla oikee mesta. Tai vaikka olis niin no can do. Takaseinä on kilometri nousua 80 asteen kulmassa. Irroita siitä huumorinsirpaleita. En. Lähdetään paluumatkalle. Väännetään ittemme takasin autolle aamuviiden kieppeillä. Takana repan kympin turha lenkki ilkeässä maastossa. Nasty. Emme naura. Ajetaas nyt sinne isolle tielle ja vedetään johkin parkkiin nukkuun, ei voi muutakaan. Aamulla sitten tädille kylään enontekiöön.

Ajetaan isolle tielle ja uteliaisuudesta poiketaan vielä kertaalleen taukopaikan karttapisteelle katteleen että missä soseessa me ollaan oltu ja mikä mätti? Kaveri vilkuilee karttaa ja tuumailee, hmm, tuttuja paikannimiä tuolla. ???? Ei tarvi sanoo enempää. Tutut paikannimet näkyy haltille menevää vuonoa edeltävässä vuonossa.
VOI HELV....PERK.....TANA....ÄRRIPURRI...MURRUR!!!"&#¤&/

Kartta vuonosta jonka pohjalla Halti.

Jep.

Eli paineltiin fjordofegenvagn -vuonoon kun ois pitäny mennä fjerdefogenvagn -vuonoon... Tai jotain.

Hittolainen.

Jepuliskepulis.

Plan. Nyt ei tana nukuta. Sisu päällä. Ei nukuta ei. Samoilla silmällisillä lähdetään ajaan seuraavaa vuonoa kohti noin 10 kilsaa ja siitä käännytään perätielle. Siellä rupee helpottaan. Noniin. Tie jatkuu edelleen. Ja sit se nousee. Auts. Ja se nousee lisää. Auts auts. Ja lisää ja lisää ja lisää. Whattaf..??? Kuoppia löytyy koko tien mitalta. Ajetaan noin 5km/h, oikeasti. Sit tulee puinen silta. Interesting. Natinaa ja alla pudotusta kivikkoon noin about 200m. Oikeasti. Yli vaan. Menee menee. Matka jatkuu ylöspäin. Noustu jo merenpinnan tasosta 500m. Auto aivan paskana kuopista ja kivistä joita ropisee koko ajan pohjaan. Aivan sama. Tie kiemurtaa ilman ihmeempiä suojakaiteita ja välillä pysäytetään ja kävellään kurvin taa katsoon voiko vielä jatkaa. Menee menee. Jatketaan. Kohta ollaan jo roughly about kilsan korkeudessa ja ruvetaan meneen tunturien laella tien ollessa edelleen rajattoman paskassa kunnossa. Unbelievable. "Maavara" corollamme lienee jo kytkimensä polttanut ylöspäin hitaasti kissutellessa mutta aivan sama. Ja kohta tullaan risteykseen jossa lukee halti 6km ja toisella tiellä esteenä portti. Oikea paikka. Jesh! Ajomatkaan meni noin tunti ja matkaa tuli tähän asti 10km. Nutbush city limits... Vedetään auto parkkiin ja ollaan lähdössä käppäileen lopputietä jalkaisin koska norskiopas sano et siihen parkkiin ja loput kävellen koska siellä on mökkejä ja asutusta. Eivät tykkää. Jep. Vähän matka kävellään. In my ass. Ja takas. Auto käyntiin ja purkaa pölyä. Eli vedetään autolla sitä tietä niin pitkälle kun maata näkyy. Ok.

Nyt näkyy jo järvi oikealla joka pitikin näkyä. Maisemat on karummat kun väärässä vuonossa. Selvästi suomeen menossa. Ja korkeallakin jo ollaan joten äkkijyrkkiä ei enää oo vaan perinteisempää inhimillistä tunturimaastoa. Tullaan pikkunypylle autolla ja sen takaa avautuu yhtäkkiä eteen halti... huh... uhkaava, tumma, majesteettinen, perhanan timmi, ja matkamme pää, silmäin edessä nuoren sankarin. Tippa linssissä.Pulssi kiihtyy. Halti, mä haluan sua.

Haltin norjanpuoleinen seinämä (Raisduoddarhaldi 1365m)	Järvi jylhissä maisemissa

Ajetaan autolla haltin juurelle jossa finskiautoja muutamat parkissa jonkun rajavartiomökin kulmalla. Here we are.
Nyt vaan sitten menoks sanoi annie lennox (eurythmics –pop yhtyeen naispuolinen vokalisti joka sittemmin aloitti soolouran). Otetaan suuntima kärjen oikeaan reunaan koska siellä pitäisi olla halti. Siis haltisetti on parilakinen tunturi jonka korkein ja lähin huippu norjan puolta ja halti itsessään pienempi laki siellä taaempana. Got it?

                        Sumu levisi minuuteissa peittäen koko laakson nousumme aikana.

Noustaan aikamme. Jyrkin osuus takana. Huh. Piece of nakki. Loivenee loivenee. Hei tossahan se huippu jo on. Kipitellään sinne. Do'oh!! Takaa paljastuu vielä lisää nousua. Noh, vanha lapin kävijä ei muistanut tätä perusjippoa. Ilman karttaa edetään ja vähän vaikea arvioida korkeuskäyriä. Maisemat on m-a-h-t-a-v-i-a. Ok. Jatkamme korkeammalle. Hei, tuolla on toi huippu. Sinne. Kipitellään. Jes...dough!!! Taas uus huippu peremmällä. ...ja pitkällä. Damn. No sinne. Pejkeleellistä rakkakivee ja kivikkoo mennään auton ja päänkokosten murikoiden päällä. No NYT ollaan huipulla! ...no voi sun PERK.....!!!! Nyt sitten valkenee että ollaan vasta haltin etuhuipun laella ja se varsinainen the real mc coy huippu on kaks kilsaa eteenpäin, tosin pitkän matkaa ihan tasasta ja sitten vaan pieni nousu. Eli ollaan jo periaatteessa massiivin laella. Siellä näkyy jo mastot ja kivikasat horisontissa. Sinne. Ookoo. Kipitellään. Tassutellaan. Tepastellaan. Nilkat schaissena. Nälkä. Väsy. Paita märkä. Vilu. Nyt.

Päästään raisduoddarhaldin laelle (se halti setin korkein kohta, 1365m) woohoooo!!!!!!!!!!! Repikää siitä!!!!!!!!!!! Jau!!!!!!!!!!!!!!! Uu beibi beibii!!!!!!!!!!!! Jii-haaa!!!!!!!!!!!!!!!!

Perusmies.

Nyt sitten se varsinainen maali eli Halti (1328m) eli hassusti tällä kertaa pitäis "laskeutua" haltille vallottaan se. Kaveri käynyt siellä ennenkin mutta toisesta suunnasta joten selkäytimellä väännetään. Kartan mukaan matkaa pari kilsaa ja suuntana lounas, joteeeen, siis kello on 10 aamulla ja aurinko on tuolla, hmmm. Etelä on siis tuolla ja aurinko etenee sinne puoleenpäivään mennessä. Siis aurinkohan on just lounaassa eli sitä kohti! (palaamme tähän myöhemmin...) No, aurinkoa kohti sen lapset kilvoittelevat. Rinne viettää kivasti alaspäin mutta haltia ei vaan näy. Maisema muutenkin outoa kaverillenikin. miksi? Emmekö olekaan oikeassa paikassa?
Jatketaan vielä ja nyt rinne alkaa laskea jo pahasti. Ei tana. Taas perseellään? Joo. AARGGGHHH. Idealamppu välähtää. Meidän piti mennä etelään katsoessa just toiselle puolen kuin aurinko. Ei sitä kohti! Damn. Paineltu kaakkoon pari kilsaa. Shit. Nyt sattuu jotain. Kohta sattuu. Sattuu pahasti. Mä en jaksa. Kelkka ympäri ja toiseen suuntaan. Nilkat jälleen schaissena. Etitään yhä ihan hukassa haltia. Missä se on? Ei varmasti oo tän rinteen kupeessa. Sata varma. Hei mikäs toi viereinen tunturi on? Ei... se on se seuraava tunturi. Melki yhtä korkee. Mut ei toi väli kyllä paljoo laske alas. Ja tonne on vaan pari kils...
VOI URBÄRBÄHKYNMÄHKYNAWREU=(Q#RQr3%&¤%#¤ toi on halti!!!
Just joo. Great. Äijät säätää. Again. Igen. Hellurei ja hellät tunteet. Sinne. Kipittää ja pinkoo. Vouhkoo ja tetsaa.

Nyt tullaan jo rajapyykille eli suomen ja norjan rajalle. Joo, oikee suunta oikee mesta. Shoot me.
Sitten lepsuillaan siitä se pari kilsaa rinnettä ja nähdään jo perussetti a'la kivikasa ja joku vieraskirjantynkä siinä. Ja...SIINÄ SE ON!!! Haltille päästiin! GRRREEEEAAATTT!!!!!!!!!! Tuska jää, kipu unohtuu. Elämä on yhtä kevytlevitettä. Aah. Pleasure. Vedetään varmemmaks vakuudeks vielä surunpoistoon mun kuksasta rommikol... bullshit mitään kolia, kolat hemmettiin ja tinataan raakana rommia. Lämmittää. Loput paluumatkaevääks,
tosin kolasettinä nyt. Vieraskirjaan sinne laelle jätän nimmarini ja kotisivuni osoitteen saastuttamaan tämänkin koskemattoman neitseellisen maailmankolkan. Kurko olen. Wannabe.

Kuksimista Haltin laella. Rommia raakana.	Taskulämmin

Paluumatka yhtä lasten iloista kirmailua kukkia viskellen ja lallatellen trallatellen. Not. Ei. Kivikko jäytää nilkkoja alasmennessä vielä tuplaten. Tekee nannaa. Vastaan tulee tyyppejä jotka menossa laelle. Kertoo et tuli jotain jokee pitkin ja aivan rikki äijät. Hengenvaarallinen mesta. Välttäkää. Mistä te tulitte. Jaa siitä edestä. Joo. Se on hyvä. Palatkaa samaa reittiä vaan. Ok.

Ihme höpöttäjiä, tottakai me mentäs samaa reittiä takas. Se oli suht nakki. Ja mitä hengenvaarallista, höpöhöpö. Taas käyrät säätää. Huhhuh. Jop.

Rupee kyrsiin kivikko. Nyt on peliratkaisujen aika. Hey, tuolla on tommonen joenuoma joka virtaa tonne kuruun alas. Siellä ois vähän simppelimpää maastoo. Ei ees kierrä kaukaa. Laskee todnäk tohon viereen mistä aluks noustiin. Vai? Sinne. Heii, täällähän on kivan helppoo tallustaa. Hyvä valinta. Oma linja. Linja pitää. Pelimiehet maastossa. Jokiuoma kuivuu ja laskee ilmeisesti viereiseen laaksoon jossa jotain järvitynkää ja kivaa nurmikkoista rinnettä. Suht loivaa. Kivaa edelleen. Hei, teputellaan tästä tonne horisontissa näkyvälle järvelle. Sithän me ollaan lähtöpaikan tasolla. Helppoa kuin porsaan kivittäminen.

Alaspäin mennään ja tullaan sen järven kulmaukseen josta alkaa viimeinen rasti. Sen laskujoki vie sinne isomman järven rantaan ja painuu uhkaavan jyrkästi sinne. Damn. Ei auta. Perässä vaan. Alkaa sataa. Damn. Ei auta. Nousee sumu. Damn. Ei auta. (alitajuinen kusessa ollaan moodi). Nyt rinteet jyrkkenee ja kohta ollaankin sitten kanjonissa jossa vesi virtaa alhaalla joessa, toisella reunalla on isot lumivallit sulamaisillaan ja odottaen vesisateen pehmittäminä romahdusta sinne pohjalle. Toisella reunalla ISOJA hatarasti paikoillaan olevia LIUKKAITA luiskekiviä jyrkässä kulmassa ja päälle kaartuu sen reunan pystysuora rinne joka ylempänä vetää miinuskulmaan ja kaartuu osin joen päälle ja siellä mukavan näköisiä killereitä eli hervottomia lohkareita ja isoja railoja epämiellyttävässä suhteessa toisiinsa. Ja siinä rinteen puolivälissä kaks tanoa, me, MITÄ HELKKARIA ME TEHDÄÄN TÄÄLLÄ!?!?!?!? MAMII.......
Tässä vaiheessa ne parin juipin varotukset hengenvaarasta ei sitten enää naurata. Housuissa on semmonen macchiavelli ettei paremmasta väliä. Ykskin kivisetti tai lumisetti päättää haluta nähdä mualimoo niin meiltä on henki pois. Sata nolla.

Koko ajan se kurun päässä alhaalla oleva "järvi" rupee näyttään isommalta ja isommalta. Sumu peittää taivaanrannan ja mahdoton sanoo etäisyyksistä mitään. Missä me ollaan?!?!? Ei toi voi olla jäämeri... katotaan toisiamme, nauretaan, ja sit ei nauretakaan. Turha sanoo enää reissun tässä vaiheessa YHTÄÄN MITÄÄN tyyliin "ei toi voi olla..." Pelikrediitit nollissa. Pikkuhiljaa selvitään sinne joenuoman loppupäähän ja rinteet loivenee laidoilla. Ruvetaan sit näkeen sen vesistön vastarantakin ja todetaan että oikea järvi on. turhaa hermoiltiin. Mut missähän päin järvee ollaan? Varmaan suht lähellä lähtöpaikkaa. Ei. Lähetään sateessa märkänä ja kylmissään tepasteleen autoa kohti ja oletetaan että se kohta näkyis. Oikealla puolen kohoo rinteet joita ei olla ennen nähtykään vaikka siitä paikkeilta meidän piti alkujaan noustakin ylös. Hmmm... jatketaan. Kohta tullaan kanervikkosettiin ja joka askeleella siitä märästä mättäästä pöllähtää miljoona kolmesataa mäkäräistä naamalle ja niskaan. Great. Tähän asti nollasetti ötököitten suhteen todakai loppu tähän. When it rains, it poors. Nyt sitten siis viduddaakin kaupan päälle. No näinhän se homma menee. Pikkuhiljaa saadaan sijaintiin selko eli lähestytään auton parkkipaikkaa ja todetaan että jepadei se meidän jokiseikkailu nyt sitten vei meitä väärään suuntaan muutamia bonuskilometrejä että silleen. Ei kiinnosta. Ja aivan sama. Nyt vaan autoon ja kuivat kuteet ylle ja jotain. Aivan sama. Päästään autolle. Homma takana. Kotiin ja äkkiä.

Autoreitti ja maastoharhailut...

Suunnitelmissa oli että mennään jäämeren lenkki autolla pohjois-norjaa myötäillen ja sieltä tädin luokse suomen hauikseen yöks ja siitä kotiin. Ja paskat. Nyt mennään kyllä suorinta tietä eli samaa kun tultiinkin sieltä kilpisjärven kautta takas. Ekana kuitenkin edessä tämä ah niin ihana off the road stuntrata 20km kekkeruusi tietä pääväylille. Huhhuh. Meikä ottaa ratin kauniiseen käteen kun kaveri rupee koisaan repsikan paikalla. Mennään alun ylämäki osuudet noin 3km/h ja auto heiluu kun jepen häntä. Kamu pystyy kyllä nukkuun vaikka pää kolisee välillä sivuikkunaan välillä mun olkapäähän. Unenlahjat ovat hyvät. Kun päästään puolimatkan lakikohtaan siitä sitten vedänkin auton vapaalle ja loput 10-15km tullaan vapaalla tosin jarru koko ajan pohjassa kissutellen alas. Jarrupalat on varmaan ihan kuumana ja kuluneet mutta aivan sama. Ei nappaa. Ei nyt.

Diili on et vedetään parin tunnin ajovuoroja toisen koisatessa koska yöunia on viimeks nähty pari vuorokautta sitten perussettien takia. Mä ajan. Kaveri torkkuu. Mä ajan kohta transsiin. Mun on väsy... simmu ei pysy millään auki... mmm.... tiukkoja mutkia... mmm... ei damn! Täst ei tuu mitään. Parkkiin tien poskeen ja penkki takakenoon. Taattu sikiöasento ja uni lyö heti päälle. Aaahhh............... repa tunti koisataan ja jatkan matkaa kaverin sliipatessa edelleen. Huoh, piristipä. Reippaana ajan taas. 15 min menee ok. sitten. Mun on väsy... simmu ei pysy millään auku... mmm... mmm... damn! Nyt äijä ylös tana. Mun vuoro tulla koisaan. Ok, vuoronvaihto.

Tota settiä tädille asti jossa saunotaan, kaljotaan ja punkataan. Sieltä sitten aamulla lähdetään ajaan ensiks ouluun jossa tsekataan böönat ja steissi. Hieno mesta on, ich recommend. Siitä vaasaan, jossa käydään myös raippaluodossa ja isoa siltaa pitkin sinnehän pääsee. Sieltä tampesteriin ja matkalla kaverini jonka nimeksi tässä vaiheessa paljastuu Mika, ajaa partansa koska hän on röllikarponaamalla liian karkea citymaisemaan. Minun ei tarvi koska ajoin partani viimeksi yhtä aikaa mikan kera ennen lähtöä vajaa viikko aiemmin ja hormonaalinen toimintani ei riitä tyydyttämään maskuliinisia tarpeitani visuaalisen performanssin osalta. Toteamme tampereelle tullessamme että karva-mikan sänki on jo tuon loppupätkän aikana kasvanut pidemmäksi kuin minun viikkopartani. Mies joka syntyi parrakkaana. Mies jonka selässä on enemmän karvaa kuin minun päässäni. Parta-instituutti. Lordi sänki. Mika.

Perusmeisinki	Raippaluodon silta Vaasassa.
Ja nyt mä hyppäsin vielä kuvaan.	Äitimuorin uskollinen Corolla. Aivan palasina reissun jälkeen. Aivan sama.

Nii-iiin. Se juttu. Joo, tampereelle päästiin ja homma onnellisesti ohitse. Budjetti oli vähäinen mutta passeli. Kivaa oli mutta toiste en lähde. Auto on särki mutta aivan sama.

Päätän lomaraporttini tähän.

                                 Pelimiehet. Playaz.

Los mayores exitos de la musica disco, volumen 1.

K-P, also known as K-P

August 2002

- vaellusten etusivulle -